Samassa pilvi katosi kuun edestä. Ja Antti näki sulan perässä ihmisen pään, jota virta painoi jään alle...
———
Aamulla varhain valmisteli Kero-Pieti lähtöänsä. Hän ei millään ehdolla suostunut enää jäämään seuroja pitämään.
Hän ei selittänyt syytä kiireeseensä, mutta hänellä oli semmoinen hätä päästä pois tästä talosta, ettei ehditty hankkia hevosia valjaisiin. Iisakillekaan hän ei ollut monta sanaa puhunut. Juhanin hyppäämisestä koskeen hän ei sanonut sanaakaan.
Mutta Iisakki oli huomaavinaan hänessä semmoista hätää, jota ei koskaan ennen ollut hänessä nähnyt. Hän ei siitä kuitenkaan saarnamiehelle puhunut, ennenkuin tämä jo istui reessä.
»Niinkö otit pahaksesi sen Juhanin itsemurhan?»
»En ymmärrä Herran tarkoitusta», vastasi saarnamies murheellisesti. »Herran tiet ovat käsittämättömät... Onko kaikki paloniemeläisten onnettomuus minun syyni, kun en...»
»Sinunko syysi!»
»Niin, kun en Heikki-vainajalle uskaltanut oikeaa totuutta julistaa, vaikka kyllä tiesin...»
Hevonen lähti. Kero-Pieti nosti kättään hyvästiksi reen vieressä seisoville.