KRUUNUNTORPPARI
Kuvaus kiveliöstä
Kirj.
VÄINÖ KATAJA
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1910.
1.
Vallesmannin virkahuoneessa puhelee kaksi miestä. Vallesmanni on vanha mies, ja vanha on hänen vieraansakin, Romakkaniemen Jooseppi, uudistalokas kaukana olevan Moinajärven rannalta.
Kevätkeliä hyväkseen käyttäen on Jooseppi lähtenyt nimismiehen puheille tiedustamaan, mitä alkaa kuulua Romakkaniemen uudistalon perinnöksihaku-hommasta.
Hyvät tuttavat ovat vanha nimismies ja Romakkaniemen Jooseppi. Kunnon mieheksi on nimismies Joosepin tuntenut ja senvuoksi pitääkin häntä hyvänä vieraana. Ja kannattaakin pitää. Ei ole ollut Joosepin tapana tyhjänä kirkolle saapua yksinäisen järvensä rannalta. Aina on tuomista ollut. Milloin metsälintua laukku pullollaan, milloin säkillinen järvisiikaa, milloin mitäkin. Ja kun nimismiehen tuli lähteä Moinajärvelle pitämään kruununkatselimista uudistalolla, oli silloin aina Jooseppi veneineen vastassa Alpaslahden rannalla, johon rantamailta tuleva polku päättyi. Viime kesänä oli viimeinen katselmus pidetty, ja siinä oli käynyt selville, että talo oli kaikin puolin siinä kunnossa, että siitä voi täyden veron maksaa ja että talon voi perinnöksi lunastaa.
Siitä he nyt puhelevat, ja hyviä uutisia on nimismiehellä Joosepille annettavana. Tyytyväisenä ja hyvillään kuuntelee Jooseppi nimismiehen puhetta. Hänen toivonsa alkaa siis nyt vihdoinkin täyttyä hänen saadessaan talonsa perintötaloksi. Siihen hän on pyrkinyt ja sitä varten työtä tehnyt koko elämänsä ajan. Monta kymmentä vuotta on kulunut, ennenkuin lyömättömään kiveliöön on talo tullut. Sitkeästi on siinä Jooseppi työtä tehnyt ja toivonut. Joko sitten nyt nuoruuden toivo alkaisi toteutua? Ei ole köyhän miehen helppo elää kaukana kiveliössä, johon ei mikään tie vie. Ei sinne synny talo touhulla ja suupieksämällä. Sitkeää, äänetöntä työtä siihen tarvitaan.