Hänelle johtuu mieleen Jooseppi, joka vielä oleskelee veljensä luona ja kuuluu jäiden lähtiessä jo olleen virkumpi jalkeillakin, ja käyneen kevätkalan pyynnissä veljensä kanssa. Surkeaa hänestä on ajatella, että piti elettävästä talosta noin häviö tuleman, ja niin monenlainen häviö…
Kun vene on ehtinyt Susisaaren takaa, niin että Romakkaniemi alkaa näkyä, havaitsee Vanhatalo veneen olevan syrjittäin talon rannassa, venevalkamaa ylempänä. Koira näkyy siinä juoksevan edestakaisin pitkin rantahiekkaa ja kuuluu yhä ulvovan.
Mikä se vene saattaa olla, kun ei yhtään ihmistä näy?
Mutta kun he tulevat likemmäksi, tuntee Vanhatalo Pontun, Romakkaniemen Joosepin vanhan typihäntäkoiran…
Ponttu kuuluu jo talvella viedyn Joosepille Lamsijärveen! Mikä sen tänne entisen kotinsa rannalle nyt on lähettänyt ulvomaan?
Mutta Vanhantalon isännänkin kova luonto säpsähtää, kun hän huomaa, että veneen pohjalla selällään retkottaa mies verkkojen päällä. Heti hän näkee, että se on Jooseppi. Avopäin ja puseroisillaan on ukko siihen kuollut.
"Kotirantaansa tuli kuolemaan, vanha kalamies, kalamiehistä parhain", sanoo hän, tunnustellen kuolleen kättä.
Ja hänen silmäänsä nousee kyynel, kun hän sovittaa Jooseppi-vainajan laihtuneet kädet ristiin rinnalle.