"Keveätpä ne ovat kuljettaa", lupasi Jooseppi ja nukkui siihen.
2.
Kerran eräänä syysiltana hän oli metsästysretkellään yöpynyt suuren, seitsensaarisen Moinajärven rannalle, korkean niemen nenään sakeaan kuusikkoon. Yö oli ollut lauha, vaikka taivaankantta peittivät tähdet. Tuulen henki oli tyyntynyt, ja lämmin nuotio, jonka hän oli sytyttänyt kahden kiven väliin, raukaisi ja uuvutti.
Siihen hän oli nukkunut ja aamupuoleen nähnyt unta.
Oli tuntunut siltä kuin hän olisikin valveilla ja levähtäisi siinä nuotion lämpimässä. Äkkiä oli siihen viereen ilmaantunut outo mies ja puhunut:
"Yövyit tähän!… Olisit noussut vähän matkaa vielä, niemen juurelle päin, niin olisit nähnyt sen paikan, johon saat talosi rakentaa. Siinä on hyvää, kivetöntä peltomaata, ja loitompana on lihavaa korpea ja korterantainen joki…"
"Elä nyt!" oli hän ollut sanovinaan. "Mistäs nuo tiedot sait… outo mies?"
Mutta outo ei ollut kuulevinaankaan hänen puheitaan, vaan jatkoi omiaan:
"Kun arvaisit oikealle paikalle talosi tehdä… Minä tietäisin, mutta on kielletty sanomasta… enkä muuta puhu…"
Ja siihen sanaan oli outo kadonnut järvelle päin…