Juhanin silmät vilkuivat kylmästi, ja ohuet huulet näyttivät värähtelevän.
Joosepilla ei ollut siihen mitään sanomista.
"Uuden navetan olen siihen salvannut, ja se riittäköön. Tukinuittoon lähden tästä vesien auettua…"
Kylmä oli Juhanin äänikin, kalskahteli kuin pakkasrauta, ja tunteeton hänen kylmänharmaa silmänsä.
"Kyllä siinä pian yhden miehen ansio syötäisiin ja kulkijoille jaettaisiin, jos antamaan rupeisin", sanoi hän kuin selitykseksi, kun ei Jooseppi mitään virkkanut.
Mutta hetken kuluttua nousi Jooseppi mennäkseen ja sanoi:
"No niin. Sopinette sitten Liinun kanssa. Leenan ja minun puolestani ei ole mitään vastustelemisia."
Jooseppi meni puhuttelemaan Leenaa.
Emäntä näytti nyt olevan paremmalla tuulella. Näytti siltä kuin olisi jokunen ilonsädekin silmistä välähtänyt.
"Jo minä Kreetalta kuulin… Kyllä nyt Liinu turvassa on, kun Ruokojärven Juhanin miehekseen ottaa… Menikö se sinne Juhanin puheille?" puheli hän, nyt virkeästi.