"Vallesmanni sen ymmärtää ja on nähnyt siksi monta kertaa meidänkin elämämme…"
"Paljon kurjempia paikkoja on tässä pitäjässä muita. Romakkaniemi on parhaiten hoidettu kruunun uudistalo koko pitäjässä…"
Jooseppi hymähti nimismiehen kiitoksesta.
"Jos pojat olisivat alkaneet tehdä työtä siinä, niinkuin uskoin, kun vielä olivat pieniä, niin pian me olisimme siitä tehneet hyvän talon. Paljon olisi vielä korpia ja lihavia ojanvarsia, joihin saisi niittyä… Mutta ei käy enää minultakaan työnteko niinkuin ennen… Mutta jos nyt käy niinkuin vallesmanni sanoo…"
"Ettäkö perintötaloksi…?"
"Niinpä vain."
"No varmaa se on… Perintökirja on jo minun takanani…"
Jooseppi hämmästyi sanattomaksi. Tuo vallesmanni oli aina pitänyt hänen puoltaan. Hän tuli niin hyvilleen, että teki mieli mennä vallesmannia kaulasta kiittämään.
Hetken mietittyään arveli Jooseppi: — Se ei olekaan enää kruunu isäntänä sitten.
Se lause lähti sydämen pohjasta, jossa vuosikymmeniä oli vartonut ilmoille päästäkseen ja nyt pääsi ja helpotti niin, että Joosepista tuntui kuin olisi äkkiä nuortunut.