"Niin saapi yksikin mies paljon valmista, kun kaiken aikansa työhön käyttää, mutta mitä ovat nyt muut tällä ajalla saaneet!" Ja kiittänyt oli Leenaakin.
— Eikä ole omallatunnollani, että olisin laiskana ollut, — mietiskeli Jooseppi, kun lumen lähtiessä varhain aamulla veisteli navettaan hinkaloita.
Paljon hän oli taas tänäkin keväänä ehtinyt, senkin jälkeen kun kirkolta palasi. Kaksi uutta niittylatoa oli salvanut, ja pian valmistuisivat hinkalot, hyvinkin siksi, kun kevätkylvön teko alkaisi.
Piha oli jo lumeton, mutta vainioilla vielä näkyi paksuja kinoksia. Järven rannoille oli näinä viimeisinä päivinä ilmaantunut porovettä, mutta jäät olivat vielä kivat ja liikkumattomat. Mutta kevät huokui jo ilmassa, ja suuri, siintävä kiveliö ympärillä tuoksui kevättä ja verestä voimaa. Jos sateeksi panisi, ei monen päivän asia olisi ennenkuin järven jäätkin löyhtyisivät. Suvituuli oli tänäänkin kaiken päivää pehmeästi puhallellut etelän ilmoilta, ja komea männikkö, joka talon taakse, niemen juurelle, oli säästömetsäksi jätetty, huojui hiljaa pihkaisine havuneuloineen. Yli navetan harjan, siihen kohden pihaa, jossa Jooseppi hinkaloita salvoi, sopi Moinatunturin laki pilvien rajalta näkymään. Valkoiselta pohotti vielä sen kalju huippu, mutta sen rinteillä ja alhaalla juurella vihannoivat iänikuiset jouhimänniköt ja maanvanhat kuusikot.
Hetken hän siinä vielä naputteli, ja tarkkaan kävi vielä kirves salvokseen. Mutta olipa Joosepilla nyt kevätaikana monenlaisia huoliakin. Kemppaisen käynti oli ensinkin harmittanut, ja pelkoakin tuntui, että puulaaki ehkä haastaisi saamisestaan. Ei ollut kuitenkaan haastetta vielä kuulunut, eikä ollut tullut vallesmanniltakaan perintökirjaa, jonka hän oli luvannut lähettää, jahka kirjoihin merkittäisiin, että Romakkaniemi oli perintötalo.
— Mutta tottapa lähettää, tuumi Jooseppi, kun osuu luotettava kulkija, jonka matkaan uskaltaa panna. Ei sitä semmoista kirjaa kaikkien räkänokkain kanssa sovi lähettää. Ei ole kuulunut sanomia vallesmannistakaan, onko paranemaan päin vai yhäkö sairastaa… Toipuvan luulisi vielä, kun on semmoinen vankka ja lihava mies! Ja minun ikäiseni! Kun kuuluu syntymäpäiväkin olevan sama. Viikkoa ennen Mikonpäivää täyttyy kummallakin kolmeseitsemättä.
Oli vielä yksi asia, joka Jooseppia harmitti. Liinu oli kammoissaan Juhanin kihloista. Itkeä vikisi eikä tullut kangaspuita liikutelleeksi niinkuin olisi pitänyt, vaikka itselleen kutoi ja Kreeta toimitti navettatyöt ja hoiti äitiä. Mikä nyt sitten, jos Juhani olikin jylkynluontoinen ja visu? — Hulluahan on sitä murehtia, — päätteli Jooseppi, — mutta kun yhteen menevät, niin siellä sopikoot… ja jopa on minusta näinä päivinä ollut tyynempänä Liinukin…
Jooseppi nopsautti kirveensä kiinni pälkkimättömän hirren vesanteeseen, otti tupakkaa kukkarostaan ja haukkasi uuden mällin poskeensa. Verkalleen hän käveli rantaan. Sinne vei tie vanhan saunan ohi, joka siinä vieläkin suuren kiven vieressä kyyrötti. Siinä se oli ensimmäisen talven asunto, eikä ollut sitä tullut puretuksi, vaikka vallesmannikin oli siitä joskus maininnut.
— Lahotkoon siihen loppukin… eipä se siinä ole kenenkään tiellä, — mietti Jooseppi.
Mutta rantaan ehdittyään ja päästyään rantaporeen yli kahta rankaa pitkin, jotka siihen oli sillakseen nostanut, hän lähti rantajäätä pitkin kävelemään. Metsän laidassa, vähän matkaa järven lahden pohjukasta, oli Joosepilla pato purossa, joka juoksi metsempää kiveliön halki, Säkkijärvestä. Siinä oli hänellä ensimmäinen kevätkalan pyyntipaikka. Syvään, virtavaan puroon, joka aukeni aikaisin keväällä, hän oli rakentanut kuusennäreistä padon, jossa oli vanneniekka merta pyydyksenä. Ja kalaa siitä lähti joka hakemalla, illoin aamuin. Puolillaan oli nytkin merta välkkyvävatsaisia haukia ja synkkänaamaisia ahvenia. Hyvillään Jooseppi nosti merran kaloineen rannalle, jossa jo kuusten eteläpuolella oli täplä törmää paljaana. Siihen hän jätti kalat potkimaan sillä välin, kunnes oli reikään pannut toisen merran, joka oli edellisen päivän päiväpaisteessa kuivanut. Irroitettuaan kalat ja ripustettuaan merran kuusenoksaan kuivamaan hän lähti, kalat pajukoukussa riippumassa, takaisin. Mutta nyt eivät pysyneet miehen ajatukset siinä, mitä oli tekemässä.