Joosepin puhe tuntui käyvän tavallista nopeammin.
"Kävi niin, että kruunu hakkasikin parhaat puut metsästä ja puulaakin velka jäi maksamatta ja puulaaki haki velkansa pois, talo myytiin ja mies sai marssia matkoihinsa…"
"En ole kuullut… Eikä puhunut vallesmanni-vainaja kruunun hakkuusta mitään."
Mutta sen näki Juho-veli, että kovin asia koski Jooseppiin.
"Ja jos kruunu sillä lailla alkaa tästäpuolin asukastaan kohdella, niin kiveliöiksi jäävät kaikki kruununmaat — kukapa lähtee elinajakseen työtä tekemään, kun ei mitään toivoa ole vanhan päivän varasta. Kuuluu tulleen uusi asetus, vaan en muista vuosilukua, että joka sen vuoden jälkeen vasta on immisoonia hakenut, niin niistä kruunu parhaat puut hakkaa…"
"Voipi olla. Mutta ei puhunut vallesmanni-vainaja mitään, vaan kehoitti tekemään peltoa, raivaamaan niittyä ja joka kohdalle uusimaan, että pikemmin perintötaloksi saa…"
"No en tiedä sinun kohdallesi sanoa, vaan niin on käynyt Tievon Pekalle."
Jooseppi haki hyvän aikaa kaappinsa laatikosta.
"Täällä pitäisi olla yksi syynipöytäkirja vielä tallella. Se on vallesmanni-vainajan omaa kirjoitusta, eikä siinä puhuta kruunun hakkuusta mitään", sanoi hän. Vihdoin hän löysi repallaan olevan paperiarkin, vei sen Juho-veljen nokan alle ja sanoi: "Lueppas sinä tämä… kuinka sinä käsität… Tämä se juuri on… Ei siitä vaan Leena ole sitä paikkaa löytänyt."
Veli Juho olikin taitava sekä kirjoituksen että kirjan lukija ja selvän tuntui saavan, kun verkalleen luki, Joosepin tarkkaan kuunnellessa: