"Ei siellä laiskana kauan hengissä pysy", sanoo Jooseppi, "kiveliön keskellä!"
"Jaa, jaa, me tiera se…"
Jooseppi sanoo hyvästit ja menee.
— Onpa semmoinen kirja nyt taskussa, että saat konstisi koettaa, — arvelee hän, kun metsäherran luota palaa. — Tämänaikaiset herrat taitavatkin olla aika piruja. Mikä lienee tämä uusi vallesmannikin, paha on katsanto ja liikkeet ärtyiset… Mikä lieneekään?
Jooseppi ei ole tavannut puulaakin miehiä kirkonkylässä. Muuten on kuulunut huhuja, että tulee toisia metsänostajia. Uusi puulaaki kuuluu alkavan liikkua nyt näillä mailla.
Maalarin mökillä tietää Nällhuuti, kansan asianajaja ja tietävä mies, Joosepille sitä kertoa. Neuvoo vielä:
"Elä sinä, mies, hätäile myymään metsääsi — kyllä metsä kalusta aina käy. Ei ole kukaan sitä katunut, ettei myynyt metsäänsä, vaan sitä on moni katunut, että myi…"
Viisas oli mies tuo Nällhuuti, sen nyt tunsi Jooseppikin.
"Polkuhinnasta se puulaaki sinun metsäsi ottaa, kun velassa olet. Mutta odota toista ostajaa, niin eri hinnan lupaavat", neuvoi yhä Nällhuuti.
Jooseppi kuunteli tyytyväisenä, ja Josefiina toimitti Nällhuutillekin hautajaiskahvit.