lauloi Nyykreeni juuri kun Manta käveli ohi.
"Säms, poika", sanoi Manta, mutta katsahti Nyykreeniin ja nauroi mennessään.
Nyykreeni seurasi hänen menoaan vetisin silmin, kuivin suin.
Leppiniemi oli sillä välin mennyt saunan luo ja haastatteli Liinua, joka ohkaisessa puvussa ja avopäin näytti sanomattoman miellyttävältä.
"Täällä on kummallista olla täällä Pohjolassa, kun on näin valoisaa", jutteli hän ja istui kivelle melkein Liinun viereen. "Kun yöt ovat yhtä valoisat kuin päivätkin. Eikä täällä tunnu tarvitsevan nukkuakaan kuin silloin tällöin."
Hän katseli, kuinka Liinun sievät kätöset latoivat lehviä somiin vihtoihin ja kuinka hän sitten, kun Ville hänelle ojensi siteen, näppärästi pyöräytti sen varpujen tyvien ympärille.
"Kukas nyt tällä aikaa nukkuisi", puheli Liinu eikä malttanut olla katsahtamatta Leppiniemen kauniisiin silmiin. "Me emme ole nukkuneet pariin viikkoon öillä, päivillä hetken, kun aurinko on kuumimmillaan…"
"Sepä taitaisikin olla selvintä", arveli Leppiniemikin.
Nyt puuttui Villekin puheeseen.
"Täällä onkin tähän vuodenaikaan tapana öisin tehdä työtä ja päivin levähtää. Viileämpää kuitenkin on yöllä eikä ole niin paljon syöpäläisiä."