"Taidan muuttaa rantamaille asumaan", puheli Iisakki, kun puheeksi oli tullut huono toimeentulo täällä erämaassa. "Siellä sentään saa työtä monenlaista. Rovasti ehdotti, että hän antaa torpan asuakseni, jos rengiksi rupeisin ja Josefiina karjanhoitajaksi."
"Ettäkö jättäisit oman torppasi…?"
"Pakko lienee jättää niin minun kuin monen muunkin, jos asetukset semmoisia ovat kuin olen kuullut. Eikä täällä niin helppo ole elää, että kannattaisi kruunun kadehtia."
"Oikein puhut. Sen verran sanon, että lepoa jo ruumis tahtoo, kun lyömättömään kiveliöön talon tekee."
"Minä en nyt juuri välitä, mutta tunnen monta kruununmaan asukasta, joilla on pieniä lapsia, ja jos pois joutuvat torpistaan, niin köyhäinhoitoon käy tie. Semmoista huolta se hallitus maansa raivaajista pitää… hohoo…"
Jooseppi kuunteli. Iisakki jatkoi:
"Taitaa kruunu ja hallitus uskoa, että sinäkin olet Romakkaniemestä noin vaan kädenkäänteessä talon tehnyt, — että liika hyvä on miehen olla… niin että joutaa siltä hyvyyttä vähän metsäherroillekin. Jos todeksi käy se puhe, että Romakkaniemenkin metsä joutuu kruunun hakattavaksi…"
Iisakin ääni oli kylmänkatkera, kun jatkoi:
"Mutta sen minä sanon, että syy on sitten näissä pikku herroissa — vorstmestareissa; ei sitä keisari tiedä, että leivän vievät suusta kovan korven muokkaajalta. Metsäherrat! Ne ovat juuri niitä herroja, joita hallitus elättää lystikseen. Ymmärtäväiset miehet sanovat, että viikossa oikea kynämies kirjoittaa sen, mitä metsäherrat kokonaisena vuotena. Ja palkkaa on monta sataa kuukaudessa… eikä muuta työtä kuin viheltää. Mutta jos keisari kerran saa niistä tiedon, niin paremmin alkaa asukkaistaan huolta pitää."
Niinpäin ei Jooseppi koskaan ollut asiaa ajatellut.