Pitkän ajan perästä, juuri kun he saapuivat Alpaslahteen, hän virkkoi:
"Vallesmanni-vainaja on kuitenkin minun ja monen muun parasta katsonut, sen ymmärrän."
* * * * *
Mutta rauhallisen Romakkaniemen pirtissä alkoi iloinen leikki ja hauskat hommat.
Olihan nyt juhannusyö.
Moinatunturin laen yli paistoi sydänyön aurinko sateettomin, veripunaisin kasvoin. Kiveliö uinahti hetkeksi, laulu lakkasi rannoilta, laine nukahti rannan valkoiselle hiekalle. Mutta valkosiivin ja kirkkain kasvoin liiteli kesäisten ilmojen hengetär siunaten ja kätensä levittäen uinahtavan erämaan yli…
Erämaan ihanimpana yönä vettyi kovan kiveliönkin kylmä silmä, ja sen jäinen sydän suli ja lämpeni.
8.
Kaksi viikkoa viipyi Jooseppi kirkonkylämatkallaan. Porolompalosta hän sai paluumatkalla kumppanikseen Airis-Mikon, joka nimismiehen asialla ollen lähti viemään rahoja maanmittareille, työpalkoiksi linjan hakkaajille. Kahden he puskivat Viojokea ylös Mikon näppärällä koskiveneellä.
Raskain mielin Jooseppi palasi. Herroja hän ei tosin tavannut muita kun rovastin, joka ei tiennyt antaa asiaan paljoa "valaistusta". Mutta sen sijaan hän viipyi Nällhuutin luona monta päivää. Viisas mies oli Nällhuuti. Otti selvän Joosepin papereista ja tutki asetuksia ja lakipykäliä. Ja hän tuli siihen ikävään päätökseen, että kruunulla oli oikeus hakata Romakkaniemen metsä, kun perustamispäätös oli jälkeen vuoden 1892 annettu. Kumma, ettei ollut jo ennen hakkauttanut!