Ja ulos porstuaan täytyy paeta… ja sitä Heikki on toivonutkin. Sillä hänestä on suuri voitto, kun saa muut pakenemaan alas lauteilta, ja vielä mainiompi, jos porstuaan häätyvät. Naurahtaa ja virnistelee sieltä ja haastaa:
"Harvat ne tänä maailmanaikana tässä minun saunassani lauteilla pysyvät… Mutta eläisipä vielä Känsä-Topias… ja minäkin vielä olisin parhaassa miehuudessa, niin sitten te, pojat, kuuman tuntisitte."
"Entäs Mäkelän isäntä?"
"Lähtö sille tulee Mäkelälle vielä, vaikka vanhakin olen."
"Ei taida vertoja olla?"
"Ei ole kuulunut. Ja sauna olisi, jos kerran vielä kilpaa saunaan pääsisi. Moni sen kovankin löylyn sietää, kun hiljaa makaa, mutta vihdotaanpa, niin sitten nähdään, kuka kestää."
Jo saa Heikkikin lopulta kyllänsä ja laskeutuu lattialle ja sitten suoraan saunan eteen jäähdyttämään… tulee takaisin, peseytyy ja nousee uudelleen lauteille…
"Nyt pitää ottaa tuimasti lopuksi… niin sitten hikoilee pitkät kotvat."
Me riennämme ennen tupaan, vihaista kyytiä, pitkin tikoitettua polkua, ja kukin alkaa kuivailla tervastulen hohteessa. Hikeä vuotaen, raukeana ja tyytyväisenä kukin kuivailee ja ihailee löylyn hyvyyttä.
Jo tulee lopuksi Heikkikin. Työntää liekkeihin ison jalkaniekka-kahvipannunsa, sillä se on hänen taikansa, että väkevä kahvi pitää saunottua ryypätä.