Hän selittää, kuinka Suomen kansa on Jumalansa turvissa edistynyt ja kasvanut, kuinka se on monet kovat koettelemukset kestänyt ja aina oikeaan ja hyvään uskonut. Nyt on taas kovat koettelemuksen ajat Suomen kansalla — jatkaa hän, ja hänen äänensä on paisuvan voimakas ja täyteläinen. — Nyt on köyhä kansa taas kovassa koettelemuksessa ja Herra on sillä tahtonut herättää sen jumalattomuudestaan. Sillä se kansa, joka hylkää Herransa ja Jumalansa, sen kansan hylkää Herra. Sillä kaikki se aineellinenkin hyvä, jota Suomen kansa on nauttinut, on lahja Herralta. Vähän on meillä turvaa ihmisten apuun, kun suuri vaara meitä uhkaa, Herramme puoleen meidän on käännyttävä. Hänen, joka kaikkia kansoja johtaa taitaa ja jonka edessä suurinkin on kuin tomu ja tuhka…
Hän puhuu lämpimästi ja suoraan sydämeen, ja moni silmä kyyneltyy, ja rinnasta nousee raskaasti syvä huokaus…
* * * * *
Saarna on tehnyt syvän vaikutuksen. Ei haastele toinen toiselleen muuta kuin: onnellista uutta vuotta. Kaikki näyttävät käsittävän, että alkaa uusi aika koko maailmalle. Mitä toisi tuleva aika matkassaan?
Ja ajatuksissaan kukin alkaa valmistautua kotimatkalle, kun valaistusta kirkosta vielä kuuluu urkujen mahtava soitto…
Kirkon nurkalla ovat minun sukseni pystyssä, ja siitä sovitan ne äskeiselle ladulleni ja alan painua suoraan kirkkomännikön poikki harjua kohti…
Mutta harjulla tekee mieli seisahtua ja silmätä taakseen. Koko kirkkonummi näkyy tuolta alhaalta hyvin selvästi, näkyy valaistu kirkko, ja sen ympärillä kuuluu kirkosta lähteväin ääniä ja hevosten helinää, näkyy valoja kirkonkylän kaikista taloista…
Uusi vuosisata on alkanut.
Ja revontulet palavat vieläkin. Nyt ne leimuavat niin, pienestä soihdusta äkkiä leimahtaa kirkas valo ympäri taivaan, valaisten metsäiset maat kauas silmänsiintämättömiin.
Niin toivovasti ja riemuiten ne mellastavat. Tiennevätkö vasta tulevia päiviä, vai sanoivatko hyvästit onnen vuosisadalle?