Ja se tuntui Villestä hyvältä.
Komeasti ajelivat kylän läpi. Porvarin kujalla kimmastui Villen varsa laukkaamaan ja vihkaisi vauhdilla, niin että tierat olivat Matilta silmät puhkoa…
"Senkin puuhevonen ja tallajalka", noitui Matti, kun sai pysähtymään, mutta Villelle hän huusi:
"Vähän huuliani, pöllö, menin massauttamaan, niin heti löi laukan. Tällä pitää olla siivo ajo ja hellät ohjat… näin henkivireällä hevosella."
Se taas tuntui Villestä hyvältä, ja Matti muisteli Villen nassakkaa.
Talojen kohdalla huudettiin heille:
"Hei, hevosmiehiäkin on jo ajossa… Näkyy olevan Pörhölän Hurra ja
Heiskasen juoksijavarsa… ja sipikalla ajavat."
Kun päästiin Heiskaselle, niin Matti alkoi siinä emännän ja renkien kuullen kehua:
"On siinä Villellä sellainen varsa, ettei ole tällä perällä ennen ollut semmoista. Mutta sen minä sanon, että älä sinä anna, Ville, tyhmien sitä ajaa, sillä se on niin henkivireä, että pian on pilalla… Turkanen, kun sillä on juoksijan jalatkin… Se hevonen tuo vielä tuhansia kuin munavoita."
Ville kuunteli naurussa suin Matin kehumista, ja hyvillään oli emäntäkin. Rengit kyllä näyttivät epäillen kuuntelevan Matin puhetta.