Mutta etköhän pian pakene, pimeys, sillä oikealla puolella talvea me jo elämme; etköhän hämyäsi lykkää tuonnemmaksi! Taisit viimeistä kertaa syleillä siskoasi aamupimeää! Tuskin enää samalla vuoteella nukutte.
KETTU-HEIKIN SAUNASSA
Hän on onnenpoikia, Kettu-Heikki, onnenpoikia tämän maan päällä.
Oma on tupanen ukolla kylän peltojen takana, vaaran laidassa, männikön vieressä. Tupa on kallion kyljessä samalla kumpulalla, mutta sauna on taempana notkossa, puron vieressä, joka juoksee lähteestä.
Paras sauna on Kettu-Heikin sauna näillä kulmilla, ja herttaisen löylyn ukko lyökin.
Tuohon kun tupasensa Heikki laittoi nuorena ollessaan, niin silloin jo saunalleen sijan katsoi ja väleen sen valmistikin. Sillä hänen saunansa ei ole niinkuin on kylällä: katkera löyly ja hajanainen kiuas, vaan hempeä on siinä kyly ja pehmoiset vihdat.
Se on minusta niin soma tuo Heikin sauna ja Heikki itsekin niin hauska, punaposkinen ukko. Sinne Heikin tuvalle usein kyläläiset könttivät saunomaan, kun eivät itse raskitse puita polttaa pakkasella. Ja lämmin on Heikin sauna pakkasellakin, verraton saunasankari on Heikki.
Tässä tuonnoin, kun kovat pakkaset hätyyttelivät ihmisiä ja neniä ja sormia paleltui, ei kylässä lämmitetty saunaa koko viikkoon. Mutta näkyihän kylälle savu Heikin saunasta lauantai-iltana, vaikka oli tulipalopakkanen.
Heikki ei ole saunomatta. Talvella joka lauantai-ilta saunansa lämmittää ja suvella kolme neljä kertaa viikossa.
Näkeehän Heikki kylältä hiihtävän saunavieraita ja käy lisäämässä koivuja, että löylyä riittää.