Heikki on itse keksinyt uuden kiukaantekomallin, ja hänen keksintöään on kiuaskivetkin. Kiukaaseen on kiilattu rautapata pienillä kivillä, että vesi lämpiää samassa kuin kiuaskin. Kiuaskivet ovat koskesta, teräkivet nimittäin.
"Jos tavallisia maakiviä terään panet, niin pian palavat someroksi, mutta valitseppa kosken rannalta sinervää pikkukiveä, ja niistä kun kiukaan terän oikeinpäin teet, niin ei kuulu karvasta, ei katkua kulloinkaan, vaan aina on kylysi herttainen ja lämmin, mieluinen."
Lauteitten tikapuut on tehty leveästä männyn kelleksestä, johon on kirveellä hakattu askeleet. Katto on kupeva, ja seinät ja muun sisustuksen on savu aikain kuluessa niin mustuttanut, että kiiltelevät. Kaksi on ikkunaa, toinen pirttiin päin ja toinen notkoon.
Mutta saunan porstuan ovet ovat täynnä isolehtisiä vihtoja, joista lemuaa miellyttävä haju.
"Nyt pojat saunaan!"
Sauna-ilta on Heikin juhlailta eikä hän hätäilemällä sinne lähdekään. Me muut juoksemme paitasillamme, kengät lapalta jalassa, pirtistä saunaan, jossa tervehtii herttainen lämmin ja haiskahtaa savu ja kostutettujen vihtojen tuores tuoksu.
Viimeisenä tulee Heikki itse, paitasillaan hänkin. Astelee verkalleen, vaikka on kiljuva pakkanen.
"Se tuntuu paremmalta, kun ruumis vähän jähähtää ensin… sitten se löyly oikein ihoon painuukin."
Heikillä on lauteilla oma valittu paikkansa, johon kuumuus karkaa suoraan ja ensiksi. Hän on tuohiseen asettanut pitkän varren, joka on lauteita vasten pystyssä. Sillä hän voi, loikoessaan paikallaan lauteilla, mukavasti padasta ammentaa vettä kiukaalle minkä tuntuu sietävän.
Nyt on Heikki saunavierasten kunniaksi peittänyt lauteet huhtaheinillä ja seinänrakoihin pistellyt kanervankukkia ja hajuheiniä.