"Pilvi nousee… sade tulee… sataa talon parhaat heinät… voi kuitenkin…"
Mutta nukkumaan päässyt väki ei ollut äkkiä unestaan selvillä, ja kun oli semmoinen hätä, eivät he olleet löytää aseitaan.
Siitä melusta herättiin muidenkin latojen luona, hätähuuto alkoi kuulua joka haaralta. Mikä huusi ja mellasti, mikä noitui varomattomuutta ja kirosi untansa, ja mikä milläkin tavalla purki sappeaan.
"Voi minua onnetonta miestä, kun nukuin", vaikeroi Viinikan isäntä.
Joka saralla tehtiin työtä, että hiki virtana valui ja työaseet katkeilivat, ja toinen hoputti toistaan. Mutta pilvet lähestyivät kiivaan tuulen mukana, lähestyivät mustina ja uhkaavina ja näyttivät tulevan suoraan kohti.
Muutamilla saroilla tehtiin jo suovia, toisilla hangottiin latoihin, mutta paljon oli vielä luokona, ja pilvet yhä lähestyivät…
Viinikan väellä oli paljon hajallaan, mutta rivakasti he liikkuivat.
Matti jo hankosi latoon, ruko joka kerralta…
Mutta pilvet lähestyivät. Tuulen mukana jo toi vesinoppiakin… se lisäsi vauhtia, ja Nyrkkisen niityltä kuului julmaa kiroilemista. Yhä isompia vesiä viskoi, tuuli kiihtyi, pilvet lähenivät… ja paljon oli vielä rukoa ja luokoa…
Silloin juuri pilvi ehti kohdalle ja alkoi sataa taivaan täydeltä… satoi likomäriksi luo'ot, ruot pilalle…
"Kaikki pilasi…" läähätti Viinikan isäntä, ja Nyrkkisen emäntä huusi, sormet siirollaan: