Tultiin onneksi asemalle, että Iivarin kertomus Saarelaisen Aukustin yökengässä käynnistä jäi sikseen.
Nainen alkoi tahtoa maisteria ulos, kun juna pysähtyi, mutta maisteri kieltäytyi, arveli:
"Eihän juna viivy kuin pari minuuttia."
Mutta reipas neiti meni jaloittelemaan, rennosti kävellen edestakaisin asemasillalla. Ja kun juna läksi liikkeelle, juoksi hän palasen matkaa kilpaa sen kanssa ja sitten ihmeen näppärästi hyppäsi junaan. Ja kun hän oli ehtinyt entiselle paikalleen istumaan, sanoi hän maisterille:
"Seuraavan aseman vieressä on niin ihmeen sievä järvi. Sitä sinunkin pitää, Alfred, lähteä katsomaan. Ehdimme hyvin käydä sillä aikaa kun juna seisoo, kun panemme pikku juoksua mennen tullen."
"Mutta minä en juuri luota juoksuuni", vastasi maisteri, eikä todella siltä näyttänytkään, että hän olisi kyennyt kilpasille.
"No kaikkia kuulee! Sinä olet mies parhaassa iässä ja minä nainen, jolle hameet vielä tekevät juostessa haittaa. Ei muuta kuin menemme ihailemaan sitä järveä", sanoi hän maisterille päättäväisesti ja lisäsi kääntyen meihin päin ja huulet makeassa hymyssä:
"Totta kai nämä miehetkin uskaltavat lähteä?"
"Jos ehtisi takaisin…?" arveli Iivari ja katseli isoja, raskaita pieksujaan.
Samassa oltiinkin asemalla.