"Kas tuolta mäntyjen välitse vilahtelee järven pintaa… katsokaas!" puheli hän ja puoliväkisten vei maisterinkin mennessään.
Me katselimme junan akkunasta, kun he aika vonkaa poistuivat asemahuoneen päitse järvelle päin ja pian katosivat taajaan metsään.
"Liekö tuo niin juoksija kuin kehuu", arveli siinä meidän vaunussa muuan ukko. "Herrasnainen vielä… missä hän olisi oppinut juoksemaan!"
Arvelivat siinä muutkin, arvelivat yhtä ja toista, ja joku nuori mies tuntui laskettelevan rumanlaisia sukkeluuksiakin reippaan naisen kustannuksella.
Mutta aika kuluu. Kello jo soi, ja ne, jotka ovat käyneet junasta jaloittelemassa, kiipeilevät vaunuihin…
Kello soi taas… junailija puhaltaa pilliinsä…
Mutta maisteria ja reipasta naista ei näy… Vielä ehtisivät, jos panisivat oikein täyttä ravia… Jokohan kumminkin jäävät junasta?
Kaikki vaunussa olijat tähtäävät metsään .. ja odottavat jännittyneinä…
Juna lähtee liikkeelle…
"Jo, saakeli soi, jäivätkin!"