»Olet asian toimittanut… Minä ymmärrän…»
»Tulkaahan sitten kirkolle», sanoi konstaapeli vielä lähtiessään.
Päkkilä nyökäytti päätään.
Poliisi sanoi hyvästi ja meni.
Päkkilä jäi paikoilleen istumaan, ja kun hän nyt toistamiseen pyyhkäisi kämmenellään kaljua päälakea, oli se niin märkä, että kämmen kastui…
Hän nousi, pani piippuunsa ja katseli tyvenelle joen pinnalle, jossa suuria, raskaita tukkilauttoja kulki virran matkassa alas meren suulle… katseli vainiolleen, jossa nuori oras voimakkaana vihersi… katseli vaalealle taivaalle, jossa ei näkynyt yhtään ainoaa pilvenhattaraa…
Eikä hän muistanut koko pitkän elämänsä aikana viettäneensä niin raskasta kesäkuun iltapäivää…
* * * * *
Kirkon takana männikön suojassa puuhaili samana iltana laiha, kelottunut mies.
Se oli Aaseffi.