Vanha Janne näytti samassa muistavan jotakin hyvää, sillä hänen katseensa kirkastui, ja hän sanoi:
»Taisitpa tulla, Mikko, nyt sopivaan aikaan… Tässä nyt hyviä neuvoja tarvittaisiin…»
Ja vanha Janne selitti laajasti, että tässä oli aikomus kirjoittaa valituskirjelmä siitä hänen ryöstöasiastaan… ja antaa se suoraan lämpimästä kädestä kenraalikuvernöörille… Sitten nähtäisiin, saavatko kruununvouti ja nimismies yksissä tuumin ryöstää köyhältä lehmän… Asia oli selvä, mutta kirjoitusmiestä puuttui… Nuori Janne oli kyllä jo aloittanut kirjelmän, mutta siitä ei näkynyt tulevan selvää eikä valmista, sillä kaksi päivää oli jo kirjoittanet… Nyt oli kysymys, mistä saataisiin kirjoitusmies, johon epäilemättä voisi luottaa… »Tietäisitkö, Mikko, neuvoa?»
Mikko kuunteli tarkkaan, mitä vanha Janne puhui, ja näytti osaaottavalta.
»Horsluntihan se olisi», alkoi Janne puhua, kun Mikko näytti miettivän, »mutta häneen ei ole luottamista…»
»Eipä taida häneen olla luottamista», myönsi Mikko.
»Mutta minulle juolahti äsken mieleen», alkoi Janne puhua, »se teidän silloinen valituskirje, jonka siitä meijeripaikasta kirjoititte konsulentille ja jonka konsulentti kuuluu ottaneen huomioon…»
»Huomioon otti», sanoi Mikko väliin.
»On puhuttu, että se kirje oli mainiosti kirjoitettu ja kokoonpantu… eikä ole saatu selvää, kuka sen teidän puolestanne kirjoitti», jatkoi Janne. »Et taitaisi neuvoa, Mikko, kuka kirjoitti?»
Janne katsoi kysyvästi Mikkoon. Mikko imi piippuaan ja arveli: