Vanha Janne ei tiennyt oikein, mitä Mikko tarkoitti, mutta hän oli nyt ymmärtävinään, ettei Mikko pitänyt hänen puoltaan.
He joutuivatkin samalla Mikon mökille, josta vielä oli melkoinen matka
Varpumäkeen.
»Lienee se Manta kotosalla?» kysyi Janne, kun Mikko kääntyi mökilleen.
»Kotonaan oli tässä aamupäivällä», tiesi Mikko.
Janne läksi kävellä viuhtomaan Varpumäkeen päin, mutta Mikko meni mökkiinsä.
Ikkunastaan näki Mikko, kun Janne mennä vihmoi. Hän näki siitä peräikkunastaan Varpumäkeen asti. Eikä Mikko malttanut piippuunsakaan panna, vaan seisoi ikkunan luona ja katseli ja itselleen puheli:
»Sinnepä mene ja parastasi koeta, vaan niin minä luulen, että hukkaan menet sen kirjoitusmiehen luo… On se Mantakin sen verran ylpeä… eikä sillä taida olla erinomaisempaa rakkautta jannenmäkeläisiä kohtaan.»
Mikko näki Jannen saapuvan Varpumäen pihalle, nousevan portaille ja menevän sisälle…
»Vai minut olisit viekastellut Mantaa puhuttelemaan… Et ole sinä, vanha Janne, minun narraajani… Ei saanut Horsluntikaan minua narratuksi, ja hukkaan meni Aaseffinkin yritys…»
Mikko naurahti tyytyväisenä, ja sillä aikaa kun vanha Janne viipyi Varpumäessä, ehti hän panna piippuunsa ja istahtaa siihen ikkunan pieleen.