Kauan viipyi Janne sisällä. Kotona siellä kai oli Manta, koska niin kauan viipyi… pyyteli ja rukoili varmaan…
»Olisi nyt Manta varovainen eikä lupaisi!» toivoi Mikko ja katseli melkein silmää räväyttämättä Varpumäen portaille, milloin Janne ilmestyisi takaisin ja oliko Manta matkassa.
Kauan viipyi. Mikko ehti polttaa piipullisen tupakkaa ja alkoi täyttää uudestaan…
Ei vieläkään näkynyt!
Mutta kun Mikko sai toisen piipullisen sytytetyksi ja veti ensimmäisiä savuja, ilmestyi Janne portaille ja jäi siihen hetkeksi seisomaan ikäänkuin miettien, mihin päin lähtisi…
»Eipä tainnutkaan onnistua», puheli Mikko toisella suupielellään, piipun varren ollessa toisessa. »Hukkaan taisit käydä! Ei Manta, vaikka onkin vaimoihminen, ole niin narrattavissa… Sinun ryöstöasiasi! Kun eivät kuulu koko Jannenmäestä yksikään verojaan maksavan!»
Samassa vanha Janne laskeusi Varpumäen portailta pihalle ja läksi pitkin askelin kävelemään sitä polkua pitkin, joka Varpumäestä lähti kylälle päin…
Ei siis palannutkaan Mikon mökin kautta, josta lyhin tie olisi takaisinkin ollut. Mihin se nyt?
Mikko seurasi jännittyneenä vanhan Jannen menoa, seurasi niin kauan, että näki Jannen ehtivän tielle ja kääntyvän Horsluntiin päin…
»Ähää, sinnepä tuli asia lopultakin!» naureskeli Mikko ja lähti
Varpumäkeen kuulemaan, mitä Manta Jannelle oli vastannut.