»Tänäänhän on sanottu niiden tulevan kolmella automopiilillä… olisi se soma nähdä.»
»Onpa noita nyt jo nähty automopiilejakin», sanoi Mikko, koettaen olla välinpitämättömän näköinen.
Ja Mikko lähti verkalleen kävelemään kylälle päin.
Ei mitään erinomaisempaa näkynyt. Niin oli kuin arkipäivä ainakin.
Ojalainen näkyi olevan multaamassa perunamaataan, ja Mäkimaassa korjattiin niittylatojen kattoja.
Mikko oli viikon lopulla, kun tapasi Päkkilän, kysynyt, tiesikö tämä, mihin aikaan päivästä kenraalikuvernööri suurine herroineen tulee. Mutta ei ollut sanonut Päkkilä tietävänsä, — eikö sitten lie tahtonut Mikolle ilmoittaa. Olisi se pitänyt hänen tietämän, hänen, joka kunnanmies oli ja oli poliisin kautta määrätty läsnä kirkolla olemaan…
Ajatuksissaan käveli Mikko Päkkilään päin, mutta kun hän samassa huomasi Halko-Roopen menevän rantaan halon sahaukseen, liittyi hän Roopeen ja läksi rantaan. Hän odotteli, että Roope ottaisi puheeksi kenraalikuvernöörin tulon, mutta kun Roope vain jutteli viimeöisestä lohensaaliista, sanoi Mikko:
»Tänäänhän niitä pitäisi tulla isoja herroja tähän kylään…»
»Niinpä tulkoot», vastasi Roope välinpitämättömästi ja Mikko ymmärsi siitä, ettei Roope ollut kuullut mitään valitusjutuista eikä muustakaan.
Roope aloitti työnsä. Mikko istui nurmelle viereen ja pani piippuunsa.