"Talon työtä sillä on tehty ja talon heinillä ruokittu", ärähti Lomma sängystä ja nousi seisomaan.
Samassa tuli Jokijalkakin pirttiin. Tätä hän oli aavistanut jo kauan ja varsinkin siitä alkaen kun Israeli sai halvauksen. Hänellä oli ollut tunnossaan, että Lomma oli itse matkassa.
"Sepä oli hyvä, että tuli tähän naapurikin", sanoi nimismies. "Tässä on vähin asioita taloon, mutta isäntä taitaa olla niin sairas, ettei…"
"Ei ole Israelista mihinkään. Puhumattomana makaa eikä näytä ymmärryskään olevan täysi", vastasi Jokijalka, ja sanoi sitten Lommaan päin kääntyen moittivalla äänellä:
"Olisipa tuon vanhan, puhumattoman miehen saanut antaa rauhassa kuolla eikä lähteä ryöstämään, kun toinen on hautaan menossa. Tässä kai talo olisi pysynyt…"
"Minä olen liiaksikin kauan säästänyt", rämisi Lomma ja alkoi nyt päästellä turkinvyötään ja siivota nenäänsä. "Pian aikaa jäisin puhtaille kämmenille, jos vielä vartoisin…"
"Vai jäisit", kertasi Jokijalka halveksivasti. "Eiköhän talo nyt ole puolta paremmassa kunnossa peltojen ja niittyjen puolesta kuin silloin, kun sinä kiinnityksen sait…"
"Mitä sitten, mutta olisi metsäkin myyty mennä syksynä, jos en väliin päässyt… kelvottomat… Mutta sen siitä saa palkakseen, kun kokee auttaa,.."
Lomma näytti selvenevän humalastaan, kaivoi nyt jo nenäliinankin taskustaan. Artturi käveli pirtissä edestakaisin kuin kotonaan ja vihelteli, silmäili puutarhaan ja tirkisteli Hopeasaareen, joka sopi näkymään peräikkunasta.
Vaikka Jokijalka oli peräti hiljainen mies, suututti häntä Lomman menettely hirmuisesti sekä Israelin että Pertun puolesta.