"Etköhän sinä avustasi ole ottanut ja saanut juuri kylliksi korkoja… Kun koko Hopeasaaren olet saanut pitää kuin omanasi", hän huomautti katkeralla äänellä.
"En minä ole käynyt apuani tarjoamassa, ja omani minä tarvitsen takaisin… Rupeanko minä vartoomaan kenenkään kuolemaa…"
Nimismies oli sillä välin aukaissut laukkunsa ja alkanut selailla papereitaan.
"Kyllä sinun tuumasi on aikoja arvattu… ja tietty, että sinä lain varjolla otat toisen omaa."
"Minulla on selvät velkakirjat… vai mitä? Ne ovat vallesmannin takana kaikki…"
Kustaava oli lapsineen paennut karsinaloukkoon. Ei osannut puhua sitä ei tätä. Vapisi siinä ja itkua teki, vapisi kun muisti Perttua.
"Irtain omaisuus on kaikki tietenkin Israelin?" kysyi nimismies,
Kustaavaan kääntyen.
Kustaava alkoi taas tointua.
"Pertun ne ovat kaikki lehmät ja muut. Ei ole kuin yksi sänky, jonka äitivainaja on minulle luvannut… jossa isä makaa."
"Pertulla ei ole sanomista mistään", ärähti Lomma. "Talon heinillä on karja ruokittu ja hyöty niistä yhteisesti syöty… ulosottoon ne menevät… Eikö niin, vallesmanni? Velat ensin… En minä tahdo enempää kuin saamiseni tekevät."