He saapuvat Vaaralan pihalle, jossa hevonen jo seisoo valjaissa, valmiina kyyditsemään Hannaa ja Perttua kaupunkiin.
Pirtissä on Kustaava lapsineen, Jokijalan isäntä ja emäntä, karja-Kreeta ja Venni-poika. Kustaava lapsineen, Kreeta ja Venni ovat nyt kaikin muuttaneet Vaarahan, Kustaava hoitamaan emännyyttä, Kreeta karjaa ja Venni-poika vanhan isännän avuksi. Säästöillään ovat Perttu ja Hanna maksaneet Vaaralan velat, niin että he siinä nyt saavat rauhassa elää. Ja apua lähettävät lisää. Siinä ovat jo kaikin olleet siitä asti kun Viraniemi myytiin keväällä ja joutui Lomman omaksi. Katkera on eronhetki. Kustaava ja Venni-poika ulvovat ääneensä. Perttu on kalpea kuin haamu. Hanna yksin on virkku ja iloinen.
Jokijalka on vasta siihen saapunut koskenniskasta. Vakavana on vanha mies, pitkissä ajatuksissa piippuaan poltellen.
"Lienettekö kuulleet, että Lomma ja Artturi-poika ovat hukkuneet!" sanoo hän.
Kaikki katsovat kysyvästi, odottaen lisää.
Jokijalka jatkaa:
"Puolenpäivän aikana olivat koskenniskalta lähteneet veneellä soudattamaan yli, niin vene kaatui… aivan niskalla… Olivat vähin olleet humalassa kumpikin… eikä ehditty apuun, vaikka monta venettä oli pantu vesille…"
"Kahdenko olivat isä ja poika?" kysyy Hanna tavallista kiihkeämmin.
"Oli ollut Junnon-Iikka soutamassa. Hänet ehtivät pelastaa hukkumasta…"
"Junnon-Iikkako!" huudahti Perttukin, nyt vasta älyten, mistä oli kysymys.