Äidin silmät olivat itkettyneet, ja ennenkuin Iikka kerkesi jatkaa, sanoi äiti:
"Ikäviä terveisiä sillä on Iikalla meillekin. Kuuluu hukkuneen
Kustaavan mies…"
Perttu ei puhunut mitään, mutta kenkä, jota hän oli jalkaansa vetämässä, jäi lattialle. Salamana lensi hänen ajatustensa läpi: Kustaava ja lapset joutuvat sinun elätettäviksesi…
"Niinhän se kävi", alkoi Junnon-Iikka selittää. "Siinä kun tukit olivat tulossa Sipulikosken niskaan ja päällempänä Peurasuvannolla oli suma, niin siihen suman rakoon oli pudonnut… eikä löydetty vielä ruumista… Eikö kulkene valtaväylää, jos eivät tukit survo palasiksi…"
"Helvettiin meni sekin mies", lausui vanha Israel tuomionsa, ankara katse silmissään.
"Kukapa sen niin varmaan tietää", arveli nuori etelän puolen mies,
Junnon-Iikan kumppani.
Onneksi ei vanha saarnamies sitä kuullut. Höpistyään hetken itsekseen hän kallistui vuoteelleen, ummisti silmänsä ja näytti nukkuvan.
"Jäi viisi pientä lasta eikä minkäänlaista elämistä", sanoi emäntä hetken kuluttua, mutta sitten hän ratkesi valtavaan valitukseen: "Herra, Herra, miksi minua näin kovasti koettelet!" Eikä tyyntynyt sittenkään, vaikka Perttu kantoi hänet vuoteeseen ja koetti parhaansa mukaan lohduttaa.
* * * * *
Viinamäen pellon karhittuaan Perttu palasi pihasalle ja alkoi korjailla kyntöneuvoja kesäsijoilleen. Kevätkylvöt olivat nyt tehdyt, ja vähän keveämmin mielin Perttu valmisti apetta Laukilleen.