Kun lautta oli irtautunut maista ja he kukin asettuneet airoihinsa, alkoivat he soutaa suvannon selälle, josta laimea virta hiljalleen kuljetti raskasta lauttaa virtavampia vesiä kohden.
"Tänä kevännä oli puute miehistä tukinlaskussa", puheli Junnon-Iikka lautan etupäästä Pertulle. "Siellä olisit sinäkin napannut sievät rahat… Mutta sinähän et pidä tukkilaisen elämästä… Kumma ettet sinä, ja toiset veljesi vain… Kemijokivarteen kai ovat menneet…?"
"Sinne ovat kai menneet."
Hetken vaiti oltuaan sanoi Junnon-Iikka niinkuin kauan mietittyä asiaa:
"Kumma se on, että tyydyt maatyötä tekemään, vaikkei ole palkasta mitään tietoa…"
Se nyt oli taas viittaus siihen, että talo oli niin velassa, että kun velkamiehet omansa ottivat, ei Pertulle jäisi mitään. Koko maailma sen muuten tiesikin.
Jotakin Junnon-Iikalle vastatakseen Perttu sanoi:
"Siinäpä tuota on elänyt, ja tuskinpa niillä kaikilla tukkilaisilla on paljoa enempää säästössä kuin minullakaan…"
Ei väittänyt Junnon-Iikka sitä vastaan, mutta arveli kuitenkin:
"Semmoinen mies kuin sinä, joka olet juomaton ja muutenkin hoksaava, sinä siellä panisit kesän pitkään rahaa säästöön kuin puita pinoon…"