III.
Erottuaan Iikasta ja etelänpuolen miehestä Perttu nousi maihin lauttahaminaan. Hän päätti joutua Lomman puheille heti, eikä aikonut käydä tukkilaisten ravintolassa ensinkään. Mutta kun hän ehti ensimmäisen "kämpän" luo, huusi sieltä joku avonaisesta ovesta:
"Mies hoi, tule kortille!"
Hän näki tutun miehen kasvot etempää ja kuuli tämän sanovan:
"Ei se ala kortilla. Se on sen Viraniemen saarnamiehen poika…"
Perttu käveli nopein askelin eikä ollut kuulevinaankaan kysymyksiä eikä pistosanoja, joita sateli jätkäjoukosta kuin rakeita. Mikä tahtoi vaihtaa kelloja, saappaita, lakkia, mikä vaati kortille ja mikä kiroili, että mikä tuo on, joka ei kenellekään vastaa…
Pian Perttu ehti pois lauttahaminan kuuluvilta ja lähti astumaan Lommalle päin. Hänen mielessään olivat nyt kypsyneet uudet tuumat, ja hän päätti käydä kaikkien velkamiesten luona tiedustelemassa, jos hyvinkin uskoisivat velkansa hänelle, jotta hän saisi talon omiin nimiinsä. Niin oli naapurikin, Jokijalka, neuvonut. Hän uskoi, että hän kykenisi vuosittain maksamaan korot ja pystyisi raivaamaan Karhusuon viljelykselle. Ja jos hän saisi Hopeasaaren itse tehdä… niin voisi karjaa lisätä ja saada myös siten tulot enenemään.
Vilkkaissa ja hauskoissa tulevaisuuden tuumissa hän asteli reippaasti
Lommalle.
Lomma oli pitäjän rikkain kauppias ja toimelias maanviljelijä, joka oli köyhästä miehestä kohonnut varallisuuteen ja hyvinvointiin. Oli kyllä paljon huhuja liikkeellä, ettei hän ollut rehellisellä pelillä koonnut kaikkea omaisuuttaan. Tukkikaupoissa hän oli voittanut tuhansia. Lomma oli hyvä mies auttamaan vähävaraisia, antoi velkaa, mutta kiskoi takaisin, suuria korkoja perien. Toiset häntä kirosivat, toiset kiittivät. Mutta siitä olivat kaikki yksimielisiä, että sen nimi, joka kerran hänen kirjoihinsa joutui, ei niistä päässyt erilleen maksamallakaan. Aina sieltä löytyi joku pienoinen rästi, ellei muuta.
Lomma sattuikin olemaan kotosalla ja hyvällä tuulella. Poltellen pahanhajuista sikaaria hän käski Pertun tulla konttoriinsa. Lomma oli jo ikämies. Hänen parrattomat, pulleat kasvonsa olivat savun väriset ja silmät vedenharmaat. Mutta ne kiiluivat kuin mitkäkin kissansilmät ja vilkuivat aina joka haaralle.