Mutta Lomma oli toista mieltä.
"Älä, hyvä mies, ota niin suurta velkataakkaa hartioillesi! Et sinä jaksa korkojakaan maksaa! On annettu isäsi siinä nyt olla rauhassa vanhoillaan, vaan kyllä minä luulen, että velkojat alkavat omiaan tahtoa, niin…"
Pertun herkkä mieli kävi katkeraksi. Ei näyttänyt täältä päin olevan mitään toivoa. Hän luki Lomman harmaista, kiiluvista silmistä sen, ettei tämä mies helpottaisi eikä lahjoittaisi penniäkään, vaikka olisi paikalla rahat pöytään lyödä. Perttu ei ollut koskaan nähnyt isän Lommalle antamaa velkakirjaa eikä tiennyt, oliko velkakirjaan erityisesti merkitty, että korko oli maksettava Hopeasaaren heinillä. Ja vaikka hänen mielensä oli käynyt apeaksi ja äskeiset valoisat tulevaisuudentuumat olivat rauenneet, kysyi hän:
"Onko se sitten velkakirjaan merkitty, ettei raha kelpaa koron maksuksi, vaan ainoastaan Hopeasaaren heinät?"
Lomma kivahti:
"Oli tai ei, vaan se on niin sovittu, ja saapi isäsi kiittää, etten ole ruvennut velkaa uloshakemaan."
Mitähän tämä mies oikeastaan onkaan? Tiedustelee velkakirjasta kuin mikäkin isäntä! Eivätpä ole toiset veljet huolehtineet isänsä velkakirjoista!
Lommalla pyöri jo huulilla monta kysymystä, mutta kun Perttu näytti aikovan lähteä, ei hän ehtinyt muuta kysyä kuin:
"Osaatko sinä sitten lukea kirjoitusta?"
"Osaan kyllä ja ymmärrän luetun sisällönkin", vastasi Perttu vähän kylmemmällä äänellä ja kääntyi mennäkseen.