"Kas vain, kuinka nuo puusi kasvavat… Tuon jokiäyrään me istutamme kuusia täyteen… pohjoista vastaan… Eikö niin?"

He kävelivät pihan poikki ja tulivat navetan taakse, johon Perttu agronoomin neuvon mukaan oli muokannut turnipsimaan.

Pesola ei voinut kyllin ihmetellä Pertun turnipsimaata, niin komea se oli. Ei koko jokivarrella sanonut sellaista nähneensä, eikä missään muuallakaan.

"Sinä saat tästä ensimmäisen palkinnon…"

Mutta nyt hän huomasi, että Perttu pysyi kovin vakavana ja miettivän näköisenä ja etteivät mitkään puheet tuntuneet vaikuttavan häneen.

"Mikä sinua vaivaa, mies, kun olet niin alakuloinen?"

Hän oli kyllä jo kuullut, että vanha saarnamies makasi halvattuna ja että emäntäkin oli hyvin heikko.

"Onpa tässä miettimistä minun osalleni", vastasi Perttu.

Mutta Pesola oli elämäniloinen mies, joka tahtoi nähdä hauskaa väkeä ympärillään. Pertusta hän oli päässyt siihen uskoon, että hän oli taitava ja hyvälahjainen maanviljelijä, joka ei antanut opin ojaan kaataa.

"No, älähän sure… Emäntä sinun pitää ottaa… Eikö sinulla jo ole tiedossasi?" sanoi hän.