Mutta puheen jatkuessa joutuivat talon metsävarat keskusteluun.
Kun Perttu mainitsi, että tänne juuri odotettiin paperipuiden ostajaa ja että hänkin oli aikonut kaupata Särkirovan sarasta kuusikkoa, joutui Pesola haltioihinsa.
"Niille ei kannata myödä yhtään kalikkaa… ne eivät maksa kuin mitättömän hinnan, ja paperipuumyynti on talon surma ja perikato… Kun ei linnun istuinta enää jää!" sanoi hän ankarasti ja selitteli vielä laajasti Pertulle, kuinka kasvava puu tuottaa monta prosenttia korkoa.
Perttu tiesi sen Pesolan selittämättäkin.
"Ja eikö tuo Särkirova ole juuri se metsäpalsta, jota sanoit säästäneesi ja hoitaneesi?" kysyi Pesola vielä varmuudeksi.
"Se se on", myönsi Perttu. Ja hän oli sanomaisillaan, että tosi hätä käski myydä, mutta ei sittenkään sanonut.
Pesola ehti kysyä:
"Eikö tällä talolla ole ulkometsäsarkaa, josta sopisi myydä? Talon tonttisarasta ei myy hullukaan niiden konnain raiskattavaksi…"
"On tähän kuuluva Lompalojoen sarka, mutta sen on isä myynyt viideksikolmatta vuodeksi puulaakille. Siinä sarassa ei todellakaan taida olla linnun laulupuuta…"
Pertun ääni soi surulliselta ja silmistä kimposi kaiho.