Metsänlaidassa, josta jänkkä alkoi, oli Pertulla kovalla maalla kahden koivun välissä sauna, jossa oli väliin yötäkin, kun suolla syksyisin työskenteli. Sen toisessa lonkassa oli laakakivistä kokoonkyhätty takka, jossa voi pitää hauskaa pystyvalkeaa, kahvinsa keittää, kalansa paistaa. He menivät sinne sisälle, sytyttivät iloisen tervas-pystytulen ja alkoivat Pertun tuomasta eväslaukusta syödä aamiaista.
"Tämmöinen metsäsauna se sentään on paras keksintö maailmassa", arveli
Pesola.
Ja hän heittäysi selälleen seinänviereen lavolle, tuoksuvain heinäin päälle, sillä välin kun Perttu keitti kahvia.
"Sinun on hauska täällä syödä ateriasi, kun työstä palaat… Ei tänne kuulu maailman pauhu eivätkä elämän kuohuvat mainingit… Hauska on syödä omaa leipäänsä… ja hauska lyödä löylyä omassa saunassaan", puheli hän tyytyväisellä äänellä.
"Omahan tämä on salvamani, tämä sauna, samoin kuin nuo ladotkin", sanoi
Perttu, mutta äänessä tuntui taas surullinen sointu.
"Emäntä sinun pitää ottaa ja laittaa poikia avuksesi", innostui Pesola äkkiä. "Johan sinä olet hyvässä naimaiässä, ja emännänhän sinä tarvitset."
"Eipähän ole vielä emäntää sinullakaan", pani Perttu vastaan.
"Mitäs minusta, joka olen maankiertäjä ja hulivili…"
Kahvia juotaessa Perttu esitteli, että kävisivät nyt samalla matkalla Särkirovassakin. Pesola, joka oli perehtynyt metsäasioissakin, voisi jotakin arvioida Särkirovan metsästä.
"Siitä löytyy jo hyvin paljon tukkipuita, lukuunottamatta kuusikkoa, joka olisi erinomaista paperipuumetsää", selitteli Perttu.