"Kyllä se sopii. Halvemmalla minä sinulle teenkin kuin muille", lupasi
Iikka.
Tuumasta toimeen. He mittasivat jo sarat ja löivät seipäät ojien kohdalle. Huomenna oli Iikan määrä alkaa. Olisi aloittanut työnteon jo nyt, mutta täytyi ensin voidella kengät ja paikata vaatteita. Sopivat hinnankin valmiiksi.
Iikan mentyä Perttu alkoi taas kaivaa vihaisesti. Oli vielä aikaa tunti, kaksi, ennenkuin alkaisi hämärtää, jolloin hän lähti kotia.
— Kummallinen mies se on tuo Iikka, — mietti Perttu. — Hyvää hän minulle näyttää tarkoittavan… Miksi sitten epäilen ja kuvittelen hullutuksia…
— Nytkin!
— Olisihan nytkin, kun kauan aikaa seisoi selkäni takana hiottu kirves kainalossaan… olisi voinut, jos paha mielessään olisi…
Kun oli Hannalle puhunut Iikasta, oli Hanna vakuuttanut, ettei Iikka ollut semmoinen mies, joka mietti kostoa kaukaa ja kauan. Mitä varten hän kantaisi Pertulle vihaa siitä, että Perttu rakasti Hannaa ja Hanna Perttua, oli Hanna tuumaillut. Kyllä Iikka itsekin ymmärsi, ettei hänestä ollut vaimon elättäjäksi, ja liekö ollut se kosiminenkaan niin täyttä totta…
"Mutta siitä asti Iikka kuitenkin on ollut paljon toverillisempi ja toimittaa minua tukinajoon", oli Perttu Hannalle sanonut.
"Sehän päinvastoin todistaa, että hän pitää sinua miehenä, jonka ystävyyteen on hyvä pyrkiä", oli Hanna selittänyt.
Eikähän hänellä ollut mitään syytä Iikkaa epäillä. Mistä ne sitten olivat kotoisin nuo luulot ja mietteet ja suora pelkokin?