"Kyllä, sisar kulta, sait kelvottoman miehen sinäkin!"
Ja sen sanottuaan hän läksi pihaan ja nouti apetta Laukille, jättäen sen vaon viereen valjaisiin syömään. Sisar seurasi hänen liikkeitään, ja kun Perttu lähti pirttiin päin, käveli sisar perässä arvaten, ettei Perttu tälläkään kertaa voinut olla auttamatta.
Kun sisar oli saanut, mitä oli tahtonut, ja poistunut, istahti Perttu väsyneesti pirtin penkille. Äiti makasi sängyssä, oli jo pari viikkoa ollut vuoteen omana. Ei tuntenut kipuja, vaan heikkouttaan valitteli. Kyyneliään näkyi äiti pyyhkivän, kun alkoi puhua:
"Minä kielsin Kustaavaa sinulta mitään pyytämästä. Sanoin että olet raskaalla mielellä muutenkin… Mutta kyllä Jumala sinulle suopi takaisin… Ei mene Jumalan oma sana hukkaan, kun hän on luvannut onnea ja menestystä niille, jotka kunnioittavat ja rakastavat vanhempiaan ja pitävät sellaista huolta kuin sinä meistä kahdesta vanhasta, isästäsi ja minusta… Kyllä Jumala sinulle siunaa…"
Pertulla pyöri kiivas vastaus jo huulilla, mutta muistaessaan äidin olevan niin heikkona, ettei mitään pahaa sietänyt, hän pysyi vaiti. Äiti jatkoi:
"En yhdenkään lapseni puolesta ole niin paljon Jumalaa rukoillut kuin sinun… Kyllä me molemmin, sekä isäsi että minä, ymmärrämme, kuinka sinä olet uhrannut elämäsi meidän hyväksemme… eikä Jumala jätä sinua palkitsematta… Jumala on kuullut minun rukoukseni ja jättänyt sinut meitä hoivaamaan…"
Äiti puhui aina noin silloin, kun tiesi Pertun olevan kiusoissa ja huolissaan. Eikä Perttu koskaan jaksanut äidille vastaan sanoa, vaikka monesti mieli teki. Äiti ei osannut aavistaa, mitä Perttu sai kokea. Ja usein, kun äiti puhui Jumalasta ja Hänen siunauksestaan, lämpeni Perttu ja pillahti itkuun äidin kanssa.
"Sinähän olet ainoa iloni ja toivoni!"
Äiti katsoi Perttuun kysyvästi ja melkein kuin kummastellen, ettei
Perttu tullut äidin luo.
"Minä en todellakaan tiedä, mistä siemenet saan Viinamäkeen, sillä ne, jotka syksyllä riihessä jo erotin siemeniksi, ovat kadonneet aitasta", sanoi Perttu vihdoin synkällä äänellä. "Nyt vasta näin, kun aitassa kävin… Rahaa ei ole, ja kukapa uskoisi velkaa…"