Kun Perttu seisoi avonaisen arkun vieressä ja katseli äidin laihoja, läpikuultavia ja ryppyihin käyneitä kasvoja, valtasi hänet ääretön suru. Ei hän surrut äidin poismenoa. Se oli ollut Jumalan suuri hyvä työ, että päästi kärsimästä murheen ja vaivan hioman sielun. Mutta äidin elämää hän suri. Hän oli tullut ymmärtämään, ettei äiti ollut koskaan ollut onnellinen. Hänen surujaan oli vielä lisännyt lasten elämä ja kohtalo. Ei ollut heihin vaikuttanut ankaran isän kuri, joka kyllä oli ollut liian rajua ja sydämetöntä, mutta eivät myöskään äidin neuvot ja rukoukset…

Vanhimmat veljet lähtivät Amerikkaan, kun isä vihasi heidän jumalatonta elämäänsä. Kotona eivät työtä tehneet, vaan kulkivat tukkihommissa ja hurjistelivat. Erika sisar oli ennen naimistaan tehnyt kaksi aviotonta lasta… eikä ollut Kustaavankaan elämä ollut sen parempaa…

Monta unetonta yötä oli äiti heidän vuokseen viettänyt… monta harmaata hiusta he olivat lisänneet vanhan äidin päähän…

Hannu ja Iikka, Perttua vanhemmat pojat, olivat juoppoja ja tappelijoita…

Oliko hän sitten itse ollut kuuliainen lapsi ja oliko koettanut noudattaa vanhan äidin mieltä ja ilahduttaa hänen vanhoja päiviänsä?

Oli hän koettanutkin. Mutta oli ollut hetkiä, jolloin hänkin oli kiukkuinen ja kärsimätön, ja usein hän pahoitti äidin mieltä toivottomilla puheillaan. Nyt hän sen tunsi paremmin kuin ennen, selvemmin ja kirkkaammin. Mutta tunnon pohjalla oli kuitenkin lohdutuksena se, että äiti aina oli antanut anteeksi…

Näinä viime viikkoina äiti oli usein puhunut omasta elämästään Pertulle… Ei ollut äidin elämässä oikeastaan mitään muuta iloa kuin hän, Perttu. Siitä oli Jumalaa kiittänyt ja siitä arvannut, että Jumala oli valinnut hänet lapsekseen ja valmistanut hänelle iankaikkisen ilon…

"Ja jos sinulle käypi hyvin tai pahoin maailmassa, niin ota kaikki vastaan niinkuin Herran kädestä. Siten valmistaut iankaikkisuudelle."

Niin oli äiti usein sanonut, ja Pertusta tuntui niinkuin nytkin sanoisi samaa, vaikka jo makasi umpisilmin ja kylmänä…

Ja hän tunsi, että ne äidin sanat olivat ikuisesti painuneet hänen sydämensä syvyyteen.