Hanna ja Perttu jäivät viimeiseksi haudalle, kun se oli luotu umpeen, ja Perttu tasoitteli vielä hiekkaa sen päälle. Lyhyt päivä oli juuri laskemassa, viimeinen kilo sattui äidin haudalle niinkuin hyvästiksi.
"Ei ole minullakaan enää äitiä… ei ole meillä kummallakaan äitiä enää", sanoi Perttu, kun oli työnsä lopettanut.
Hanna itki.
"Joko lähdemme?" kysyi Perttu, mutta ratkesi hänkin nyt itkuun.
"Minä en tiedä, miten jaksaisin nyt elää, ellen olisi koettanut parastani… ellen olisi ollut ja ellen olisi tehnyt niinkuin olen ollut ja tehnyt… Minusta tuntuu nyt vasta, että olen turhaan surrut ja turhaan miettinyt tämän maailman hyvyyksiä… ollut niin kiinni työssäni, etten ole useinkaan muistanut sitä elämää, joka alkaa hautakummun alta…"
Hanna ei muistanut nähneensä Perttua koskaan noin liikutettuna. Vankka mies oli kyyneliinsä upota.
Kun he hitaasti kävellen lähtivät poistumaan haudan luota, puheli
Perttu itkun seasta:
"Äiti oli ainakin oikeassa, kun tiesi Jumalan siunauksen seuraavan minua… Enkö saanut sinua, Hanna, kuin Jumalan kädestä…! Etkö ole nyt lohduttajani, turvani, iloni ja ainoa ystäväni koko maailmassa! Kuinka minä nyt eläisin ilman sinua, kuinka päiväni kuluisivat, ellen tietäisi, kenen hyväksi työskentelen… Olen onnellinen nyt… Äiti, vanha ja murtunut, on levossa, ja minun mieleni on notkea ja toivoa täysi…"
Ja puhellen tulevista päivistä he palasivat kotia, johon muu saattoväki jo oli aikaa saapunut.
Erika sisar ei miellyttänyt Perttua. Oli puoliväliin toista kymmentä vuotta siitä, kun Perttu oli vanhinta sisartaan nähnytkään, niin että tämä tuntui jo aivan vieraalta. Vielä enemmän nyt, kun Perttu näki, kuinka välinpitämättömästi sisar haasteli äidin kuolemasta ja kuinka kylmästi hän kohteli isää, joka makasi avutonna ja melkein kokonaan järkensä kadottaneena. Enimmin harmitti Perttua se, että Erika piti kuin mitäkin pesänkirjoitusta talossa, kulkien joka huoneen ja penkoen ja tarkastaen kaikki paikat, joihin pääsi. Hänen miehensä näkyi olevan samanlainen. Kustaavan kanssa he eivät näkyneet sopivan yhteen ensinkään.