"Perttu rukka! Kuinka jaksat kaikki sulattaa…?"
"Kiusausten hetkellä muistan aina äitiäni!"
Ja hän toimitteli ja hommasi ja muisti kaikkia ja koetti sovittaa niin, että vieraat olisivat tyytyväisiä äidin hautauspäivänä.
Suuri apu oli Pertulla Junnon-Iikasta, joka kaivettuaan ojia Karhusuolla oli maan kylmettymisen jälkeen oleskellut Viraniemessä. Iikka ymmärsi ja hoksasi kaikki, ja pieninkin toivomus Pertun puolelta tuli heti täytetyksi. Perttua vähän hermostutti tuo vinkeä ja notkea kuuliaisuus. Nyt varsinkin, kun Hannakin oli saapuvilla. Hän olisi suonut, ettei Iikka olisi sekaantunut joka asiaan ja joka paikassa pitänyt hänen puoltaan.
Mutta hän ei voinut Iikkaa kieltääkään…
"Hän on kuin leuhka toisinaan, ja varsinkin tänään", sanoi Perttu
Hannalle.
"Anna hänen nyt vain toimitella. Vaimoväen hommat miellyttävät häntä", naurahti Hanna.
"Minkäpä hänelle nyt tekee", arveli Perttukin, mutta hän ei sittenkään ollut oikein rauhallinen. Iikka tosin ei näyttänyt Hannan läsnäolosta välittävän, mutta sen sijaan olikin hän melkein aina Pertun kantapäillä. Kun tämä tahtoi puhutella Hannaa kahden kesken, täytyi hänen keksiä joku ulkotyö Iikalle.
Pertulle oli koko äidin hautajaispäivä ollut kaikin puolin raskas. Kun hän pääsi iltaan ja saattojoukko alkoi poistua, ei hän itsekään ymmärtänyt, kuinka kaikki oli sentään niinkin hyvin onnistunut. Äitinsä muistoa kunnioittaakseen hän oli tahtonut antaa kotikyläläisille hautajaisissa päivällisen, koska hyvä tapa sitä vaati. Eikä hän ollut säästänyt mitään, joka ei ollut ylellisyyttä.
Hyvästellessään kysyi Jokijalan isäntä: