Sisar Erika oli ne varastanut…!
Kelvoton, sydämetön julmuri! Armaan äidin ainoa lahja!
Hän tunsi niin kovaa suuttumusta, että hän ihan vapisi, ja julma kosto juolahti hänen mieleensä.
Lähteä ja toimittaa linnaan semmoinen heittiö!
Mutta kun hän vähän aikaa oli vihassaan penkonut laatikoltaan, tapasi hänet kummallinen voimattomuus, joka joskus ennenkin oli suurina kiusausten hetkinä häneen mennyt, niin ettei hän kyennyt mitään päättämään. Ennen oli aina tullut helpotusta ja lohtua, kun meni äidille puhumaan…
Tiesikö Kustaava tästä? Ja miten oli menetelty…?
Ja nyt hän vasta muisti, että hänen avaimensa olivat olleet koko hautaushomman ajan hänen pöydällään. Helppohan siitä oli ne ottaa…
Mitä hän nyt tekisi?
Hän päätti lähteä Hannan luo. Yksin hän ei voinut eikä saattanut päättää.
Pihan poikki mennessään hän tapasi Kustaavan, joka oudoksui hänen kalpeuttaan. Mutta Perttu oli päättänyt olla puhumatta asiasta Kustaavalle.