"Kerran ennen, Airiselässä, olen tämmöisen kaatanut… no, ei ollut juuri näin vahva", tuumasi Iikka ja haki kannon päästä lakin päähänsä.
Yhdessä sitten alkoivat pohtia, miten saisivat reelle.
"Huudamme miehiä avuksi", esitti Perttu.
"Ei, emme huuda vielä. Koetamme ensin itse. Jos ei sinulla nouse, niin ei siitä sen pahempaa miestä kuitenkaan tule", arveli Iikka.
Kävivät sitten hommaan. Asettivat reet tielle, ettei matkaan saanti kävisi vaikeaksi ja raskaaksi. Hakkasivat latvan poikki ja karsivat oksat, jotka heittivät loitommaksi, tieltä pois.
"Kun vain reet kestäisivät", sanoi Iikka, kun alkoivat lujilla kangilla kohotella tyveä etureen pankolle.
"Reet kyllä kestävät, kun vain Raudikko jaksanee vetää", vakuutti
Perttu. "Siltä varalta olen reet tehnyt, että ne kestävät."
Väänsivät ja väänsivät, mutta ei ollut leikin liikuteltava metsän jättiläinen. Silloin he molemmin tarttuivat lujasti kankiinsa ja puuhasivat hiki päässä. Ja vaikka suora voimakin on välisti tarpeen tukkia vääntäessä, on tukkimiehillä monenlaisia keinoja, joilla raskaskin puu saadaan vääjäämään. Mutta kaikki keinonsa ja voimansa sai Perttu nyt panna liikkeelle, ennenkuin tukin tyvi köllähti pyörätakan päälle. Siihen se köytettiin lujasti kiinni, ja nyt tuli latvapuolen vuoro kohota takareelle…
Tehetti ja pusketutti latvakin, ennenkuin totteli, mutta vääjäsi vihdoin ja nousi takareen pankolle.
Siinä nyt köllötti köytöksissä ja voimatonna kiveliön vanha asukas, vanhin kenties Anukanvaarassa.