Ja taivaasta yhä antoi lunta… lunta kuin pumpulia.
VARSANÄYTTELYSSÄ
Sitä oli odotettu, ei niinkuin kuuta nousevaa, vaan niinkuin suurta historiallista tapausta, joka tekee perinpohjaisen mullistuksen "olevissa oloissa"… sitä varsanäyttelyä nimittäin.
Ei ollut koskaan ennen Heinärannalla sellaista ollut; lehmä- ja maanviljelysnäyttelyitä oli pidetty, mutta hevosmiehet olivat saaneet katsella kujalta, kuinka jukuripää sonneja, kallipää lehmiä, pottuja, kaalia ja muuta roskaa palkittiin, mutta ei yhtään hevosta eikä hevosen varsaa otettu kysymykseen, vaikka takapihalla seisoi korskuvia orhia, murheellisia tammoja ja alakuloisia ruunia.
Mutta nyt!
Nyt saavatkin, saakeli vieköön, kaikki lehmäkeksit pysyä kotonaan koelypsytauluineen, kaikki lehmäkeksit ja vantukouraiset lehmänostajat…
On nyt hevosmiestenkin vuoro näyttää, että pois alta… pois alta kaikki saaplarin maatiaisrotuiset…
Iloisena uutisena tuota tulevaa varsanäyttelyä juteltiin ympäri pitäjää ja vauhdissa oltiin. Nekin, joilla ei ollut varsoja näyttelyyn vietäviksi, innostuivat niin että sylki suuhun tuli. Lehmämiehetkin innostuivat ja puhelivat hevosista nyt niinkuin ennen olivat lehmistä jutelleet.
"Mitä sinäkin, hyvä mies, puhut hevosen varsoista, joka ilmosen ikäsi olet lehmän nänniä tunnustellut", sanoi Sarvilahden Israeli Kalliomäen Moosekselle.
Sillä Sarvilahden Israeli oli olevinaan hevosmies, ja nyt oli hänellä emää seuraava maitovarsa, josta toivoi ensi palkinnon saavansa.