"Elä sinäkään vielä leveile… jos liian aikaseen kurkkuat… on sinne muillakin varsoja vietävänä kuin sinulla", kivahti siihen Mooses ärtyneenä.

Ja kaikki ne, joilla oli vuoden vanhoja tai sitä nuorempia varsoja, kaikki ne olivat kovassa touhussa ennen näyttelyä. Sillä jokainen toivoi ensi palkintoa — tietenkin. Emiä ruokittiin paremmin, puhdistettiin ja puohattiin. Sarvilahden Israelikin pani varsalleen nimen, sillä niin kuului pitävän olla, muutoin ei huolittu.

"Vaan muistatko, milloin syntyi?" kysyttiin Israelilta.

"Muistanko? Miksen muista. Vähää ennen Jaakon päivää", muisteli
Israeli.

"Vaan sepä ei kelpaa. Pitää tietää päivä ja kuu ja tarkalleen sanoa — ei ne kelpaa nuo tuommoiset… 'Jaakon aikana'… 'ennen Perttulia'… 'Juhannuksen tienoissa'… vaan pitää tietää päivä ja kuu…"

"Haista sinä… Mistä sinä sen tiedät", kivahti Israeli, mutta huolissaan hän kuitenkin oli varsansa syntymäpäivästä.

Valkeni sitten viho viimein näyttelypäivä; se oli kirkas ja lämmin syyskuun päivä. Taivaskin tahtoi hymyillä hevosmiehille. Ja niin näytti Sarvilahden Israelista, kun hän tyytyväisenä istui kärryissään, valjaissa leveä tamma ja siinä vieressä kävellen kiharahäntäinen ja vilkassilmäinen varsa, että koko luonto hänelle hymyili, kellastunut koivu hymyili ja tummat kuuset sänkipeltojen päissä näyttivät kuin viittovan ja onnea toivottavan… Ja ihmimiset, jotka tulivat vastaan, varsaa ensiksi puhuttelivat ja sanoivat että: voi tuhannen kuinka onkin sievä…

Hymyssä suin istui Israel, ei itse kehunut, ei laittanut…

Mutta tultuaan lähelle näyttelytaloa näki hän jo kauas, että siellä liikkui väkeä pihalla ja nurkkain takana, hevosia tuli ja meni, varsoja juoksi kahakäteen, kuului hirnumisia, huutoja ja puhelua…

Tuossa näkyi ajavan Leväjärven agronoomi tuimana ja voitonvarmana… tuolla taas oli Strömin herrakin liikkeellä, pieksujalassa… ja varsoja näkyi joka kujalla…