Niinä viikkoina, joina hän pommia valmisteli, oli hän tavallista rauhallisempi, mutta syvissä mietteissä hän kulki, itsekseen naureskellen.
"Mikä sille lie tuolle Ollille tullut, kun se on kuin muuttunut, eikä enää ole niitä hullunkiiriä ollenkaan", arveli eräänä iltana Vuotilan isäntä rengeilleen.
"Muuttuneen se näkyy käytökselleen. Joko rupeaisi mielen viastaan paranemaan", sanoivat rengit.
Mutta paimenpoika Otto kertoi:
"Se kokoaa pieniä kiviä ja rautapalasia ja välistä puhelee yksinään ja hokee: pommi… pommi… anna, että sen valmiiksi saan…"
"Höpiset, poika!"
"No eilenkin illalla puuhasi riihen takana — minä kurkistelin riihen luukusta — ja oli hattuunsa koonnut kaikenlaista roskaa… rautanaulan kantojakin näkyi olevan", kertoi Otto tosissaan.
"Mitä se hupsu miettinee", sanoi Mooses-renki välinpitämättömästi ja alkoi riisua kenkiä jaloistaan.
"Kuka sen tietää, minkä vielä tekee… jos hyvinkin tekee pommin", epäili toinen.
"Mistäs Matti ottaa, kun Matilla ei ole."