* * * * *

On toinenkin juttu, jonka pitäisi olla hupainen, ja sitä varten on myös sekä todistajia että paljon muuta joutilasta väkeä liikkeellä.

Siinä on kantajana Aamos Abiel Jalkanen, uudistalokas, punanaamainen uljas mies. Hän kulkee kahakäteen, edestakaisin pirtistä porstuaan ja kuistiin, käy pihalla ja tulee samaa vauhtia takaisin. Kukaan ei tiedä mitä hän oikeastaan edestakaisin kävellä vihmoo, mutta ei hän vain yhdessä kohden malta olla. Lakkaamatta höyryää hänelläkin sikari ja siipinä sivulla viuhtovat takin liepeet. Häntä tuntuvat jotkut kiusoittelevan, härnäilevät ja pistosanoja sivumennessään supattavat.

"Mitä se tuokin hölmö alkaa käräjöidä", kuulee hän jonkun takanaan sanovan, mutta ei tunne äänestä, kuka niin sanoo.

Mutta hän saa puolustajia asialleen pirtissä, sillä koko oven puoli tuntuu pitävän hänen puoltaan. Ja niille, jotka lähinnä seisovat ja vakuuttavat, että sehän on selvä, että sinä voitat, niille pistoovaa hän sikarit ja vehnäskahvit.

"Eikö olekin niin?" kysyy hän vielä varoiksi siltä punapuseroiselta lautamieheltä, joka tuntuu pitävän hänen puoltaan ja jonka hän myös on kahville käskenyt.

"Kyllä vaan se selvä asia tuntuu olevan", vakuuttaa lautamies, suu täynnä nisua, ettei hanki puhua saattaa.

"No sitä minäkin", arvelee Aamos Abiel hyvillään. Siinä heidän vieressään on seisonut muuan isännän näköinen mies, osaaottavana kuunnellen Aamos Abielin ja lautamiehen keskustelua. Jo hetken kuluttua istuu ystävällisesti Aamoksen viereen ja tiedustelee, minkälainen asia Aamoksella oikeastaan on.

Aamos ihastuu tästä osanottavaisuudesta ja tekee sijaa miehelle viereensä, aikoen alkaa asiaa selitellä. Mutta kiitollisuutensa osoituksena tahtoo punapuseroinen lautamies puhua Aamoksen puolesta ja hyväksi, ja hän alkaa:

"Tämä kun nai sen Kaakkuri-Aapelin tyttären, Justiinan, niin Kaakkuri-Aapeli lupasi heti maksaa myötäjäiset, kolmatta tuhatta markkaa, kun ensimäinen lapsi syntyy. Joo. No nyt, vaikka lapsi jo on kohta puolen vuoden vanha, ei Aapeli meinaa antaa penniäkään. Sanoo vain, ettei hän ole muuta luvannutkaan kuin Justiinan…"