"Kuule pirua!"
"Jo vain. Mutta nyt onkin seikka se, että Aapeli on neljän todistajan läsnäollessa luvannut… ja tämä Aamos saattaa sen viisata…"
"No voittaahan se Aamos sitten, että paukkuu", sanoo vieras isäntä varmasti ja vakuuttaa sitä vielä moneen kertaan.
Aamos yhä enemmän ihastuu ja toimittaa kahvit vieraallekin isännälle.
Väkeä on nyt pirtti kuin pistetty, liha lihassa kiinni; puhelu on muuttunut äänekkääksi pauhuksi. Peräakkunan luo ja karsinan puolelle ei savun seasta näy montakaan täyttä ihmistä, vilahtelee vain käsiä, pitkävillaisia naapukoita ja punaisia, hikisiä naamoja niinkuin täpliä harmaan pohjan alta. Muutamat ovat joutuneet tuliseen riitaan, saavat puolustajia kumpikin, joukko joukkoa vastaan väitellään…
Muutamassa nurkassa juttelevat ikämiehet nyt tänä päivänä esiin tulevista jutuista. He tekevät jo päätöksiäkin, uskovat, että niin ja niin sen pitää käydä ja päättyä senkin Vintturin Santerin jutun… Ja vaikka heillä jo on vuosikymmenien kokemus siitä, että täällä pirtissä tehdyt päätökset eivät ole yhtäpitäviä niiden päätösten kanssa, jotka salissa tehdään — ovat toisinaan aivan vastakkaisiakin, — päättelevät he sittenkin, ja kun sitten kuulevat, ettei se niin mennytkään kuin he luulivat, sanovat vain: "Jo me sanoimmekin, että niin se käypi." Eikä yksikään myönnä, että heidän päätöksensä oli aivan erilainen. Pihalla ja nurkkain takanakin on liikettä. Tuo Sipulikosken Artturi, joka on haastettu viinan myynnistä, se siellä liehuu kahakäteen, todistajia puhutellen. Ja Artturilla on povitaskussa siisti pullo, josta nurkan takana tarjoaa todistajille ja muillekin tuttaville. On pulloja muillakin, ja usein nähdään kahden tai kolmen viattomina miehinä kävelevän käymälää kohden, muka luonnollisille asioille.
Niin on. Ja hauskaa on joka paikassa, niin pihalla kuin porstuassakin, niin nurkkain takana kuin pirtissäkin. Hauskaa on, eivätkä malta lähteä pois nekään, joilla ei asiaakaan ole.
Mutta aika kuluu ja kello alkaa olla yhdeksän. Kuuluu jo joku pitkästyvän, että kummapa kun ei oikeus jo rupea istumaan.
Silloin samassa remahtaa oikeussalin ovi auki ja poliisi rientää pirtin ovelle ja huutaa niin, että kuuluu kuistin läpi pihallekin:
"Lautamiehet sisälle!"