"Minusta on joutavaa muuttaa nimeään, jolla kerran on suomalainen nimi… Joku kisälli ja sen semmoiset tolvanat kyllä näkyvät niin tekevän…"
"Sinä siis leimaat minut tolvanaksi", kivahti Kustaa.
"En suinkaan… en suinkaan", pyyteli forstmestari.
Mutta illempana, kun jo oli maisteltu ja alkoi olo tuntua hupaiselta, ruvettiin taas nimistä keskustelemaan. Kustaa ja forstmestarikin olivat sopineet pois äskeisen ja rakkaina veljinä nyt puhelivat.
"Jos sinä nyt välttämättömästi tahdot muuttaa nimesi, Kustaa, niin voihan nimestäsi saada melkein samanlaisen", sanoi Kustaalle forstmestari.
"Sitä en ole tullut ajatelleeksi", ilostui Kustaa.
"Voisithan lisätä nimeesi jotakin, että siitä tulisi vähä pitempi", jatkoi forstmestari.
"Mitä esimerkiksi siihen sopisi lisätä?"
Forstmestari selitti vakavana eikä Kustaa innossaan huomannut sitä hienoa hymyä, joka vilahti forstmestarin silmänurkassa:
"Minun kotipuolessa on kylän — ei, koko pitäjän — rikkaimman ja pulskimman talon nimi Iso-Kokkare… Tulin tässä ajatelleeksi, että voisithan lisätä tuon sanan 'Iso' nimesi edelle, kirjoittaa sitte näin: Iso-Kokkare, Se minusta tavallansa osoittaisi, että olet oikein alkuperäisiä suomalaisia… jonkun suuren, varakkaan talon poika… Niinkuin tiedät — ja sinä tiedät sen paremmin kuin minä — melkein joka kylässä on joku talo, pomompi muita, jota erotukseksi pientalollisista mainitaan isoksi. On Iso-Mattila, Iso-Rouvala, Iso-Herrala, Iso-Kokkare, Iso-Mikkola j.n.e."