"… Sinä olet suurin hölmö, minkä koskaan olen nähnyt ja tuntenut… Nauravathan sinulle harakatkin, ja ihmiset pitävät hauskaa kustannuksellasi…"
Enempää hän ei nähnyt lukea. Hän tunsi itsensä onnettomimmaksi ihmiseksi koko maailmassa.
Sen verran hän vielä kykeni koululapsille sanomaan, että antoi lupaa koko päiväksi. Mutta ei hän ainakaan vielä ole nimeään muuttanut. Eikä hänen rakastettua Henriikaansakaan ole näkynyt…
Tuskin tuleekaan, Henriika nimittäin.
SADEPÄIVÄNÄ
eli kuinka agronoomi neuvoi heinäntekoon
Keskiviikossa jo oltiin.
Satanut oli sunnuntaista asti taas tälläkin viikolla. Maanantaiset niitoksetkin olivat luokona tuolla vainiolla, eikä siitä näyttänyt tulevan poutaa vieläkään. Kumminta oli, että pohjoisesta näin monta päivää satoi.
Junnulan Olli makaili pirtinsängyssä, imi piippuaan ja mietiskeli. Hyvillään oli hän siitä, ettei hän ollut ottanut työväkeä syömään ja makaamaan. Omin väin oli heinää tehty, ja jos tässä ilmat kuivaisivat, ei tarvitsisi palvella palkkaväkeä. Kaksi oli poikaa, täyttä miestä, Ville ja Heikki, tyttäret kykenivät jo luo'on ottoon, piika oli vankka ja sitkeä kuin saukko… Surkeammasti olivat naapurissa, Pertunmäessä, asiat. Kun aivan palkkamiehiä ja kalliita renkejä… Nyt saivat loikoa laiskoina ja syödä, kelvottomat, joka aterian…
Olli nousi ylös. Katseli ulos akkunasta taivaalle ja haukotteli. Mihin lienevät kaikki menneet, kun ei yhtään ihmistä koko talossa? Kylälle tietenkin pojat. Menkööt!