"Poutaa se kyllä lupasi, vaan pahoin minä pelkään, ja idän päällä on tuulikin nyt — eikä niihin herroihin ole luottamista."
Ja hän päätti, ettei hän hajoittele heiniään.
"Pouta nyt tulee!" huusi hänelle Junnulan Olli vainioltaan.
"Niinkö tekee!" huusi Pertunmäki vastaan ja painui kartanoon.
Mutta hossissa ja touhussa oli Junnulan Olli ja puheli hyvillään:
"Kyllä ne sentään nuo herrat tietävät… Kummaa kun on kuin olisi poudan matkassaan tuonut… No tietää sen, joka on Tanskat ja joka paikan matkustanut… Hullut kun eivät hajota heiniään… tuokin Pertunmäki… Ruokkii siinä laiskoina neljää viittä miestä…"
Mutta lyhyeen hänen ilonsa loppui, sillä pilviä, mustia ja uhkaavia, alkoi nousta taivaalle.
"Hirttää minut saapi, ellei nyt sade tule", sanoi Heikki, nuorempi poika, ja samaa arvelivat toisetkin.
Jo alkoi Olli itsekin hätäillä, sillä selvää oli, että sade siitä nousee. Mutta vähän siinä ehtivät enää koota, kun niin paljon olivat hajoitelleet. Tuore tuuli jo tuntui, ja vettäkin jo vihmoi.
"Mihin nuo mäkihaasian heinät pannaan?" huusi Ville isälleen.